sunnuntai 23. elokuuta 2015

Uusi asuntosijoituskirja ennakkomarkkinoinnissa

Asuntosijoittaminen omaisuuslajina on alkanut kiinnostaa enemmän ja enemmän ihmisiä. Voidaan puhua jo asuntosijoitusbuumista, myös instituutiot ovat kiinnostuneita ja siksi ovatkin lisänneet painoa asuntoja ja kiinteistöjä kohtaan.

Useat eri asuntorahastot ovat myös pankkien ja pankkiiriliikkeiden myyntituotteita, joihin pääsee jo kovinkin pienellä rahalla mukaan, jopa muutamalla satasella.

Asunnoista kun puhutaan, ollaan yleensä tuhansien eurojen kanssa liikkeellä, jopa miljoonien.

Muualla maailmassa löytyy jo monen moista opasta tätä kyseistä omaisuuslajia kohtaan, mutta Suomessa asuntosijoituskirjallisuus on kovin vähäistä.

Ilokseni voin kertoa, että uusi kirja on käsillä. Marko Kaarto arvostettu asuntosijoittaja on laittanut aikansa ja energiansa uuden teoksen luomiseen.

Asuntosijoittaminen on yksinkertaista, mutta haastavaa. Kirjassaan Marko on tuonut oman tieto/taitonsa yksiin kansiin. Voin lämpimästi suositella kyseistä kirjaa riippumatta siitä, millä tasolla olet. 

Hyödynnä ennakkotarjous nyt ja saat uuden kirjan suoraan kotiisi ennen virallista julkaisupäivää.

Lisätietoa ja tilaukset:

Sijoita asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu (uusi kirja)


Aurinkoista päivää!
Petri Rastas

Blogitekstisuositus

8 Totuutta Elämästä

Vuosi 2015 oli matkustamisen ja tutkimisen vuosi. Nyt on hyvä laatia hieman yhteenvetoa havainnoista matkan varrelta. 1. Teknologia on ke...